Micha rakas, vihaan sinua.

Micha on kaunis, itsevarma ja monipuolinen persoona. Jos en koskaan olisi päässyt tutustumaan Michaan, en varmaan koskaan olisi ymmärtänyt millaista maailma on toiselta kantilta.

Micha on paras ystäväni, viholliseni ja suurin pelkotilani. Hänen kanssaan elämä on vaihtelevaa, hyvin vaihtelevaa - toisinaan hänen seurassaan tunnen itseni itsevarmaksi, toisinaan hän saa minut häpeämään itseäni. Micha rakas jos tietäisit oikeasti kuinka vaikeaksi teet minun elämäni. En pysty silti luopua sinusta, meistä on tullut yksi. Sinä olet minä ja minä olen pelkästään kuori itseydestäni, jonka sisään olen päästänyt kaltaisesi elämän häilyttäjän.

Mustavalkoinen värikartta

Oletko olemassa? Minuudessa, olenko hengissä? Kyllä.

Vaikka luulen ja pelkään että se osa minusta katoaa, 

se osa sinusta syö viimeisetkin värit mustavalkoisesta värikartasta. 

En ole katkera, syyttävän sormen kohti itseäni käännän. 

Se kipu, pelkotila - katkennut oksa, pimeä, myrsky avonaisella ulapalla.

Viesti sinulle

Mitään ei ole tapahtunut, eikä mitään tule koskaan tapahtumaan. Tuuditan itseäni ajatusten suloisessa kehdossa. Hiljainen säröilevä kehtolaulu yrittää tukahduttaa kaiken ahdingon, kaiken sisälleni kahliutuneen mustan savun. Olen piilottanut synkkyyden liian syvälle itseeni, ominut sen huomaamattani. En halua irroittaa kuorestani, vapauttaa avuttomuuttani. Pelkään hyljätyksi tulemista, vaikka olen hyljätty. Kuulen äänesi lausuvan nimeäni kerta kerran jälkeen, enkä tiedä onko se totta vai pelkkää kuvitelmaa. Haluaisin käpertyä viereesi, silittää päätäsi ja tietää ettei kukaan vie sinua luotani. Olet kuitenkin kaukana, poissa viereltäni. En saa sinua itselleni, vaikka haluaisin, olet kahlittu. Sinun kahleitasi minua ei ole tehty rikkomaan, olen niitä vastaan heikko. Kuiskaan hiljaa nimesi, mutta en kuule sitä. Suljen korvani maailmalta, hengitän. Ehkä jonain päivänä muistelet minua, muistat kaiken ja ymmärrät minua paremmin.

Ja vikka haluaisin kertoa sinulle kaiken mitä on tapahtunut, vuodattaa sydämeni. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. En halua pilata elämääsi, muuttaa mitään mitä sinulla juuri nyt on. Onnellisuutta ei ole suotu kaikille, mutta sinä, sinä olet onnellinen. Minä tiedän sen. 

Already dead

Olen rikkonut välimme, enkä uskalla pyytää sitä anteeksi. 

Olen muuttunut ja pelkään tätä muutosta. Haluaisin takaisin.

Katson taivasta, pyyhin kyyneleeni, olen rikki - kadottanut itseni.

Tule viereeni, kuiskaa nimeni ja nosta minut pois rotkosta.

Olen sielä yksin, yksin ilman auttajaa, ilman tukea, ilman apua.

Haluan huutaa maailmalle, mutta olen hiljaa - turhaa.

Maailma huutaa minulle ja minä kuuntelen sitä:

Ihminen, kuolevainen, hylkiö, saasta - antakaa minulle aikaa.

Smokkimies

Kaikkialla oli hiljaista, hento rummun kumina varjosti harmaantuvan kukkulan identiteettiä. Mustiin pukeutunut nuori sielu makasi alastomana keskellä kuihtunutta kukka peltoa. Elämän raiskaama vapautta hakeva ihminen oli verhoillut alastoman kehonsa mustaan verkkokankaaseen joka hengitti leutona puhaltavaa tuulta. Naisen vierellä seisoi smokkiin pukeutunut mies kädessään tulipunainen ruusu. Täyteen kukkaan puhjennut piikikäs kasvi joka raastoi miehen kämmeniä verille. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, kumpikaan ei tiedostanut itsellen olemassaoloaan. He olivat kaksi eksynyttä sielua, kaksi yksinäistä vailla toista samalaista, täydentäjää.

Aivan tavallinen tyttö, Lola

Aidan takana vanhaan tammeen kiinnitetyssä puukeinossa istui nuori, kokematon tyttö lyhyessä vaaleassa lenigissään. Sinä lähestyit häntä kädessäsi kupillinen punaista, syntisen väristä viiniä. Laskit lasin keinun vierelle asetellulle vaahterasta valmistetulle pöydälle. Minä katselin teitä aidan takaa aivan hiljaa. Tiesin, etten olisi saanut tehdä sitä, mutta minäkin olin nuori, nuori ja niin utelias. Tyttö vaaleassa leningissään oli Lola, naapurin vaaleakiharainen heleä ääninen kaunotar. Sinä taas olit susi pukeutuneena lampaan asuun, sadistinen sika.

Lola pysähtyi keinussaan, katsoi sinua ja hymyili. Sinä hymyilit takaisin, etkä antanut minun nähdä katsetta kasvoillasi, pelkäsit sitä. Katse jolla katsoit kiellettyä hedelmää oli suurin pelkosi, kukaan ei saanut huomata sitä. Laskiessasi hiljaa kätesi nuoren tytön olkapäälle hänen kikattaessaan sanoillesi minun teki mieli huutaa. Sinä olit aikuinen, hyväksikäyttäjä. Lola oli pelkkä uhri sinuun verrattuna. Kysyessäsi häneltä rivoja kysymyksiä minä en enää voinut perääntyä. Lolan polvistuessa eteesi 
minä tiesin mitä oli tapahtumassa, olin aitiopaikalla todistamassa syntiä. Avuttoman tytön riisuessa tiukat farkkusi nilkkoihisi halusin auttaa häntä, päästää hänet kärsimyksestä, jonka sinä aiheutit. 

Katkera ilme hänen kasvoillaan kertoi siitä, kuinka vastenmielistä se hänelle oli, sinä olit saastainen. Pakotit hänet koskettelemaan sinua hellästi, vapauttamaan sinut paineistasi. Hän itki, minä itkin. Sinä vain nauroit.

Olit kadonnut, jättänyt Lolan makaamaan nurmelle vaalea mekko tuhrittuna maan tomuun, sinun tomuusi - hän oli likainen, katkerasti itkevä esine, sitä hän sinulle oli. 
Minä olin nähnyt kaiken ja ollut hiljaa. Kaikki se mitä nyt tiesin sinusta sai minut vihaamaan sinua.

Harhakuva

Huudat kutsuhuutosi maailmalle.
Olet kompassi elämäsi matkalla,
maalaat karttasi harmaisiin sävyihin.
Katsot tulevaisuutta menneisyytenä,
menneisyyttä tulevaisuutena.
Todellisuus on kadonnut,
lipunut ikuisuuden ajattomaan virtaan.
Olet onnellinen, haavoitettu.