Aivan tavallinen tyttö, Lola

Aidan takana vanhaan tammeen kiinnitetyssä puukeinossa istui nuori, kokematon tyttö lyhyessä vaaleassa lenigissään. Sinä lähestyit häntä kädessäsi kupillinen punaista, syntisen väristä viiniä. Laskit lasin keinun vierelle asetellulle vaahterasta valmistetulle pöydälle. Minä katselin teitä aidan takaa aivan hiljaa. Tiesin, etten olisi saanut tehdä sitä, mutta minäkin olin nuori, nuori ja niin utelias. Tyttö vaaleassa leningissään oli Lola, naapurin vaaleakiharainen heleä ääninen kaunotar. Sinä taas olit susi pukeutuneena lampaan asuun, sadistinen sika.

Lola pysähtyi keinussaan, katsoi sinua ja hymyili. Sinä hymyilit takaisin, etkä antanut minun nähdä katsetta kasvoillasi, pelkäsit sitä. Katse jolla katsoit kiellettyä hedelmää oli suurin pelkosi, kukaan ei saanut huomata sitä. Laskiessasi hiljaa kätesi nuoren tytön olkapäälle hänen kikattaessaan sanoillesi minun teki mieli huutaa. Sinä olit aikuinen, hyväksikäyttäjä. Lola oli pelkkä uhri sinuun verrattuna. Kysyessäsi häneltä rivoja kysymyksiä minä en enää voinut perääntyä. Lolan polvistuessa eteesi 
minä tiesin mitä oli tapahtumassa, olin aitiopaikalla todistamassa syntiä. Avuttoman tytön riisuessa tiukat farkkusi nilkkoihisi halusin auttaa häntä, päästää hänet kärsimyksestä, jonka sinä aiheutit. 

Katkera ilme hänen kasvoillaan kertoi siitä, kuinka vastenmielistä se hänelle oli, sinä olit saastainen. Pakotit hänet koskettelemaan sinua hellästi, vapauttamaan sinut paineistasi. Hän itki, minä itkin. Sinä vain nauroit.

Olit kadonnut, jättänyt Lolan makaamaan nurmelle vaalea mekko tuhrittuna maan tomuun, sinun tomuusi - hän oli likainen, katkerasti itkevä esine, sitä hän sinulle oli. 
Minä olin nähnyt kaiken ja ollut hiljaa. Kaikki se mitä nyt tiesin sinusta sai minut vihaamaan sinua.