Mitään ei ole tapahtunut, eikä mitään tule koskaan tapahtumaan. Tuuditan itseäni ajatusten suloisessa kehdossa. Hiljainen säröilevä kehtolaulu yrittää tukahduttaa kaiken ahdingon, kaiken sisälleni kahliutuneen mustan savun. Olen piilottanut synkkyyden liian syvälle itseeni, ominut sen huomaamattani. En halua irroittaa kuorestani, vapauttaa avuttomuuttani. Pelkään hyljätyksi tulemista, vaikka olen hyljätty. Kuulen äänesi lausuvan nimeäni kerta kerran jälkeen, enkä tiedä onko se totta vai pelkkää kuvitelmaa. Haluaisin käpertyä viereesi, silittää päätäsi ja tietää ettei kukaan vie sinua luotani. Olet kuitenkin kaukana, poissa viereltäni. En saa sinua itselleni, vaikka haluaisin, olet kahlittu. Sinun kahleitasi minua ei ole tehty rikkomaan, olen niitä vastaan heikko. Kuiskaan hiljaa nimesi, mutta en kuule sitä. Suljen korvani maailmalta, hengitän. Ehkä jonain päivänä muistelet minua, muistat kaiken ja ymmärrät minua paremmin.
Ja vikka haluaisin kertoa sinulle kaiken mitä on tapahtunut, vuodattaa sydämeni. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. En halua pilata elämääsi, muuttaa mitään mitä sinulla juuri nyt on. Onnellisuutta ei ole suotu kaikille, mutta sinä, sinä olet onnellinen. Minä tiedän sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti